Puheenjohtajan palsta päättyy
Kunnes se alkaa uusissa käsissä! HURRAA! MIIA! <3
Olkaa hyvät, Aleksin viimeinen kiusaus alla 😀
Palautteesta oppiminen
EtäGlögigaalassa tuli taas pohdittua palkintoja. Palkintojen ydin on saada palautetta ja toisaalta tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Palautekulttuuri on monien mielestä haastava muodostaa kokoaikaiseksi – ei pelkästään yhtenä hetkenä vuodessa (kehityskeskustelu, pikkujoulut, vuosittainen kilpailu…) tapahtuva. Haluamme ja suorastaan vaadimme palautetta työyhteisössämme, mutta tätä asiaa pystyy harjoittelemaan kamarissa todella tehokkaasti.
Hyvänä esimerkkinä oli tilanne, jossa EtäGlögigaalan päätteeksi studiotiimi pohti vuoden opettamia asioita ja miten ensi vuonna voisi toimia paremmin. Tiina (tiedottajamme), sanoi puheenjohtajuuteen valmistautuvalle Miialle: ”Puheenjohtajana voisit näkyä enemmän…” ja heti äkillinen havahtuminen, että näin sanoessa palaute menee vieressä istuvalle puheenjohtajalle. Otin vastaan palautteen myhäillen: ”Jep, olet oikeassa Tiina ja olen samaa mieltä.”.
Kotiin ajaessa purin asiaa vielä tarkemmin. Kamarin puheenjohtajalla voi olla ja useimmiten on yllättävän monta viiteryhmää, jotka kaikki näyttäytyvät itselle ”kamaritoimintana”. Tosiasiassa vain omaan kamariin panostettu aika näkyy omalle kamarille. Tämä voi tuntua itsestäänselvyydeltä näin sanottuna, mutta se on kaikkea muuta kuin yksinkertainen asia.
#MunKamari – kamari minulle
Minulle Nuorkauppakamarin keskiössä on kansainvälisyys, ihmisten kanssa ajatusten pallottelu ja oppiminen haastavienkin keskustelujen kautta. #MunKamari on siis käytännössä kaikki ne hetket, kun puhun kamarilaisen kanssa. Kunnioitan tässä huomaamattani kontaktien alkuperää – siis Nuorkauppakamaria – vaikka teknisesti ottaen Nuorkauppakamaritoiminnaksi yksittäisten ihmisten keskustelua ei välttämättä osattaisi listata.
Valmistautuvana puheenjohtajana (Deputy President, DP) olin erittäin aktiivinen luomaan uusia suhteita vertaisiini ja ei liene kenellekään yllätys, että puhuin DP-porukassa paljonkin. Sama meno tietenkin jatkui puheenjohtajaporukassa (President, PRES), eli tänä 2020 vuonna tein kaikenlaista mikä ei näkynyt omalle kamarille lainkaan. Tämä on normaalia.
Joka vuotisten viiteryhmien lisäksi minulle muodostui loppuvuodesta 2021 aluetiimi ympärille ja toisaalta esimerkiksi 2019 jatkuu erittäin aktiivisena sekä kaikkien Ruotsin European Academy -osallistujien keskustelu että Suomen delegaation erityisesti. Lisäksi 2019 vuosi oli melkoinen reissuvuosi, sillä kävin Etelä-Koreassa Asia-Pacific -maanosakokouksessa, Lyon/Ranska Eurooppakokouksessa, Brysselissä European Know-How Transferissä ja maailmankokouksessa Tallinnassa pääsin tapaamaan Etelä-Koreasta löytämäni Bangladeshistä kotoisin olevan ystäväni Naushin taas…
Näitä erilaisia luotuja suhteita on kertynyt jo hyvä määrä, enkä tosiaan ymmärtänyt tälle vuodelle suoraan sanottuna lainkaan, ettei tämä #MunKamari ole millään tavalla se ”normaali”. On osin kivuliasta, mutta myös helppoa (ei helpottavaa) myöntää, että en ole tosiaankaan paras henkilö johtamaan paikalliskamaria.
Vanhempani olivat kamarissa ja heillä on melko mutkaton asenne uusia ihmisiä kohtaan, kaikki kiinnostavat persoonansa ja ajatustensa kanssa. Meillä oli vaihto-oppilaita ja paljon kansainvälisiä vieraita, joiden kanssa tuli harjoiteltua englantia ja ymmärtämään erilaisia kulttuureita. Tämä on yksi merkittävä taustavaikuttaja #MunKamari näkökulmaan, jossa paikallisuus on yksi tärkeä osa kokonaisuutta.
Miksi Jyväskylä?
Toinen oleellinen asia on, että yhdistäessämme ”Tuhannet Järvet”-syntykamarini (”Tonni”) Jyväskylän Nuorkauppakamariin, Jyväskylän toiminta oli haasteissa – Tonnista puhumattakaan. Tonnista tuli kaksi seuraavaa puheenjohtajaa ja kahden vuoden tauon jälkeen kolmas – viimeinen. Huomaan nyt, että alkuhaasteet ja Keski-Suomen yhteistyöhön turhan ohjaavasti suhtautuminen piirsivät kiilaa omaan tunteeseen Jyväskylän kamaria kohtaan.
Luonnollisesti puolisoni ja hänen kotikamarinsa väki, Keurusselän kamarista, ovat houkutelleet minua liittymään asuinpaikkani kamariin – siis Keuruulle. Tokaisin aikaisessa vaiheessa: ”Vaihdoin vast’ikään kotitallia ja vaihtamiset saavat nyt hetkeksi jäädä.”. Toki on normaalia kamaritoimintaa auttaa ja osallistua myös muiden projekteihin. Olen herättänyt pahennusta myös käyttämällä muiden kamareiden ja jopa alueiden paitoja 😀
Halusin katsoa mihin polkuni juuri Jyväskylässä veisi minut ja olen loputon romantikko – ajattelen, että oman polkuni kulkeminen Jyväskylän kamariin pitää sisältää jotain. Siis jotain, jonka tunnistan arvokkaaksi ja merkitykselliseksi: ”Tämän takia tulin Jyväskylään – ja jäin.”.
Yksi tällainen on jo löytynyt. Isäni sanoi aikoinaan: ”Älä sitten mene sinne Nuorkauppakamariin liian nuorena, se voi alkaa kiertämään kehää…”. Olemme harvoista asioista olleet samaa mieltä isäni kanssa aikuisvuosinani, mutta yhdistystoiminnasta meillä ollut yllätyksellisen samoja ajatuksia, joten jäin pohtimaan asiaa. Kun Johanna Sihvonen pyysi Nuorten Yrittäjien tilaisuudessa minua sitten kamariin, liityin heti – koska uskoin tässäkin kohtaloon: ”Nyt on siis se aika.”.
Sain vasta Jyväskylän kamarin aikanani tietää, että isäni hävisi puheenjohtajavaalin Luoman Lasselle ja vuodet loppuivat. Tulin toimintaan 25-vuotiaana ja jäseneksi minut ristittiin 26-vuotiaana. Nyt 33-vuotiaana väistyvänä puheenjohtajana, minulla on yhtä vuotta edessä jäsenenä – kuin minulla on takana. Onnistuin 8 vuotta aiemmin siinä, mitä isäni yritti. Aika, maailma ja kamariloisto olivat luonnollisesti aivan toisella tolalla – minulla ei ollut vastaehdokasta valmistautuvaksi puheenjohtajaksi, eikä varsinaiseksi. En siis ole isääni parempi – mutta voin tulla häntä paremmaksi – koska olen ottanut askelia kohti kasvua nuorempana.
Vai sittenkin jotain muuta?
Joku voisi vitsailla, että löydettyäni polkuni tarkoituksen hyppäänkö nyt Keurusselkään? Tilanne on juuri päinvastainen, sillä oma ajatukseni oli, että haluan kokeilla siipiäni paikallispuheenjohtajana jossain vaiheessa ja sitten pohtia mahdollisuuksiani toimia kansainvälisissä tiimeissä. Olen kuitenkin Rakastunut C-alueen kykyyn tehdä tilaisuuksista pykälää taianomaisempia ja vaikuttavampia, joten C-alueorganisaatio on minulle juuri oikea seuraavaksi.
Toinen merkittävä seikka ja merkityksellisyyden tunne tuli, kun soittelin Senaattorit läpi tässä pari viikkoa sitten. Vanhat Tonnin Senaattorit muistelivat minua pienenä poikana ja se tuntui hauskalta… siis kuunnella yli 30-vuotiaana sitä miten nuori oikeasti on vieläkin. Eräs Jyväskylän Senaattori sanoikin humoristisesti: ”Joo, kyllähän mä siellä Senaatin kokouksessa kävin… mutta onhan ne nykyään melkoiset lastenkutsut…” 😀
Kamarimme täyttää ensi vuonna 60 vuotta ja siihen matkaan mahtuu paljon. Ainaisjäsentemme kohtaaminen on ollut omalle päälle ristiriitaista, koska toisaalta – kuten toinen Senaattori murjaisi: ”Kiitos soitostasi, mutta eikös se ole vielä tänäkin päivänä NUORkauppakamari?” – olemme ennen kaikkea nuorten aktiivisten kansalaisten verkosto. Historiaamme perehtyminen on kuitenkin opettanut, että meillä on ollut – ja tulee aina olemaankin – hienoja ihmisiä riveissä.
Minun on nyt 12.12.2020 helppo sanoa, että olen ylpeä Jyväskylän Nuorkauppakamarista ja ylpeästi Jyväskylän Nuorkauppakamarilainen. Tämä ei tarkoita, sitä ettenkö joskus voisi kantaa jotain muutakin kamarinimeä kyltissäni kokouksissa, koska kuten äitini sanoi soittaessani häneltä kysyäkseni Tonnin lopettamista: ”Niin… kyllä se minusta on ihan hyvä ratkaisu – maailma muuttuu ja me sen mukana, eikö?”. Minä uskon samoin, että maailma muuttuu ja meidän tulee muuttua sen mukana. En ole koskaan viehättynyt jäykistä instituutioista ja sen varmaan moni onkin jo huomannut puheenvuoroissani mm. Suomen Nuorkauppakamarit Ry:n uudistumiskykyä kohtaan.
Senaattoreiden kanssa puhelinkeskusteluissa tuli kuitenkin olo, että meidän kamarissa kunnioitetaan myös uudistumiskykyä ja annetaan tilaa uusille tekijöille sekä ajatuksille. Tällainen kulttuuri pystyy uudistumaan ja siksi voi hengittää voimakkaasti. Kuten sanotaan: ”Ainoa kieli (language), joka ei muutu – on kuollut kieli.”. Uudistuva kieli pitää aina valtasosan perinteestään matkassa – siis vaikka mekin puhumme sujuvasti ”Handsfree”-laitteesta, sanomme silti ”Soitin hänelle.” – emmekä puhu callaamisesta 😀 En siis ole lainkaan huolissani Jyväskylän Nuorkauppakamarin perinteiden säilyvyydestä tai niiden mahdollisesta voimavarasta luoda uutta.
#MeidänKamari
Olen tehnyt töitä saadakseni suhteeni toimimaan Jyväskylän Nuorkauppakamarin kanssa ja siinä onnistunut. Sitähän se uskollisuus lopulta on – ei se ole kenenkään mielestä sitä, että alkuihastuksen huumassa painetaan ja kaikki muu unohtuu. Suhteemme mitataan niissä hetkissä, kun on vaikeaa ja tehdään valintoja. Minä valitsin Jyväskylän. Toivottavasti se valitsee myös minut, jos tulevaisuudessa tulee tilanne, jossa keskinäinen suhteemme vaatii taas työstöä. En siis keksi mikä tällainen voisi olla, mutta minusta on mukava ajatella, että uskollisuus ja sitoutuminen ovat vastavuoroisia – vetovuoroltaan vaihtuvia. Jyväskylän Nuorkauppakamari muodostuu ihmisistä ja on inhimillistä haluta tukea – turvaa – ja uskoa.
Pohdimme EtäGlögigaalaan mallia, jossa olisi ollut kolme ehdokasta aina taululla, joista yksi oli sitten ylitse muiden. Tiina (tiedottajamme) sanoi hyvin: ”Niin… onhan siinä pointti… noin show-mielessä… mutta minusta se malli sopii paremmin aluepalkintogaalaan ja kansalliseen, koska silloin voidaan tsempata porukassa oman edustajan pääsyä short-listalle… Oman kamarin tapahtumassa osa pettyy ja osa ilahtuu, emme ole yhdessä tunteemme kanssa.”. Tässä minusta kiteytyy paljon.
Tästä 2020 vuodesta ei ole montaakaan kuvaa kamaritoiminnan tuoksinnassa. Alla on kuitenkin EtäGlögigaalaa edeltänyt Verson herkkujen kimppuun käyminen. Yhdessä tekemällä voi tulla kutsutuksi toisen kotiin, joka muuttuu gaalalähetysstudioksi kädenkäänteessä.
Turvallista ja tervettä joulua kaikille toivottaen,
Aleksi Graf | PRES2020
