European Know-How Transfer

JCI Europe järjestää vuosittain opintomatkan Euroopan Unionin päätösprosesseihin ja Euroopan Parlamenttiin: European Know-How Transfer (EUKHT). Ensimmäiset päivät ovat orientaatiota ja rakenteiden esittelyä. Lisäksi kuulimme monia mielenkiintoisia puheenvuoroja esimerkiksi lobbauksesta, järjestövaikuttamisesta ja europarlamentaarikon eli MEPin avustajien työstä. Reissun jälkeen sain vastauksia muutamiin kysymyksiini, mutta enemmän kysymyksiä tuntui heränneen. Matka oli siis onnistunut, kun osaaminen syveni ja kiinnostus samaten.

Viime käden vastuu MEPien tapaamisista on osallistujalla itsellään kolmeksi päiväksi, mutta JCI Europe tarjoaa apuaan MEPien kontaktoinnissa. Uusien suomalaisten MEPien toimistoille EUKHT tuntui melko vieraalta. Vain edellisvuosina ”varjostajia”, joiksi nuorkauppakamarilaiset kutsuvat itseään seuratessa MEPin työtä, vierailemaan ottaneille kuvio oli selvä.

Maanantai

Maanantaina näin sattumalta Jutta Urpilaisen kadunkulmassa ja tervehdin: ”Päivää!”. Takaisin tuli iloinen: ”Hei hei!”. Hän oli valmistautumassa grillaukseen: kolmen tunnin komissaarin kyselysessioon. Urpilainen oli ennakkoon ns. hyviksiä, eli tykätty poliitikko, jonka taustatiedoissa ei ollut valittamista ja kysely menisi hyvin. Niin menikin.

Tiistai: Mauri Pekkarinen

Tiistaina tapasin Mauri Pekkarisen. Tein useamman virheen, joista opin heti. Olin luonut kysymyspatteriston etukäteen, mutta en ollut huomannut rakentaa tiukkaa hissipuhetta: kuka olen, mistä tulen, miksi tulin tapaamaan ja mitä aion tiedoillani tehdä. Tiukasta 17 minuutin tapaamisesta meni hukkaan arvokkaita hetkiä tarkentaessani näitä asioita.

Painotin avainlukuja: Euroopassa jäseniä on 25.000, Saksassa 9.000 ja Suomessa 2.300. Keski-Suomessa on neljä kamaria: Jyväskylä, Luoteinen Keski-Suomi, Muurame ja Keurusselkä. Keski-Suomi yhdistää meitä Pekkarisen kanssa. On muuten erittäin haastavaa olla väheksymättä keskustelukumppanin pohjatietoja ja kuitenkin selkeästi kertoa avainasiat. Kerroin avoimesti kiinnostuksestani EUn asioihin ja MEPin työhön.

Pekkarisen kyky toimittaa relevanttia tietoa tiiviisti numeromagian kanssa, on aina puhutellut minua. Kommentoin Pekkarisen hyvää muistia. Hän tuhahti hyväntuulisesti ja sanoi:

”Ei se ole ulkoa muistamista… Jos tunnet hyvän mustikkamaan. Asia on sinulle tärkeä ja se muodostaa loogisen kokonaisuuden. Polku on helppo muistaa. Tuttu paikka on elävästi mielessä. Tärkeää on tuntea pelikenttä… ymmärryksen kautta fatkat tulevat kuin itsestään.”.

Mauri Pekkarinen

Olin samaa mieltä. Malli on tieteellisestikin todistettu: loogisia ketjuja muistaa paremmin – kuin satunnaisia ja irrallisia seikkoja. Huomautin, että yhden mustikkamaan tunteminen ei kuitenkaan välttämättä anna taitoja löytää muita hyviä mustikkamaita. Vasta kun mustikkamaita on useita, niiden välille pystyy muodostamaan syy-seuraus-suhteita: miksi mustikka menestyy täällä ja toisaalla ei.

Pekkarinen oli selvästi huvittunut mustikkamaalle lähtemisestä, mutta molempien tunnelma ikään kuin rentoutui. Minä en ollut enää pelkkä järjestöhihhuli ja hän ei eristäytynyt. Kello tuli pykälään, unohdin ottaa yhteiskuvan, mutta muistin antaa valmiiksi alleviivaamani JCI Europen esitteen meille tärkeistä asioista. Pekkarinen lähti seuraavaan rientoon ja hallinnollinen avustaja, Laura Salo, näytti minulle työtään.

Erittäin mielenkiintoinen oppi oli ”oikea-aikaisuuden” -merkitys vaikuttamistyössä, myös lobbauksessa. Puoli vuotta aiemmin keskustelun avaaminen ei ole paras strategia, vaan hyvin lähellä päätöksentekoa erittäin tiiviisti asian esittäminen on hyvä malli. Kuulin oikeastaan kaikilta avustajilta koko matkani ajan, että useampi lobbaaja menee vipuun luullessaan olevansa kuulijaa älykkäämpi ja valmistautuneempi. Erittäin huonoja tuloksia tulee luulemalla voivansa voivansa oikaista ”nuoren avustajan kanssa” asioissa ja siirtyä suoranaiseen valehteluun. Keskusteluyhteys katkeaa yllättävän nopeasti ja lopullisesti.

Lähdimme kahden Pekkarisen avustajan, Petri Neittaanmäen ja Juho Väänäsen, kanssa kohti budjettivaliokunnan kokousta. Pidin hissipuheen mustikkamaasta. Kertomukseni tuntui toisaalta omituiselta ja toisaalta hyvältä tavalta ilmaista tiedonjäsentämistä. Kaikkia meitä hieman nauratti erikoinen tiedonvaihtomme.

Budjettivaliokunnan jälkeen jäin hetkeksi odottelemaan aulaan muiden kamarilaisten vapautumista. Osa Suomen delegaatiosta oli päässyt lehdistötilaisuuteen, jossa oli useita suomalaismeppejä. Myös Hakkarainen oli paikalla. Kukaan ei ollut saanut yhteyttä Hakkaraisen toimistoon, joten laitoin viestiä, että kysyisivät onko aikoja vapaana. Heti aamulla tai illalla voisi olla ja sähköpostilla voisi sopia aikaa.

Pidin sähköpostilla aamutapaamisen sopimista kello viideltä illalla, hieman epävarmempana kuin suomalaisen Eurojackpotin voittamista. Painelin Hakkaraisen toimistolle. Avustajat Maria Sainio ja Sanni Kulkki tervehtivät hieman yllättyneesti minua. Kerroin, Pekkarisen tapaamisesta oppineena, asiani selkeästi ja saimme sovittua klo: 9.00 tapaamisen aulan ”Traktori”-kahvilaan.

Keskiviikko

Teuvo Hakkarainen

Sainio noukki minut sisään ja menimme kahvilaan. Suomen delegaatiosta, Ivar Gullström, tuli seuraksemme myös. Ivarilla oli yksi agenda: kertoa olevansa Ahvenanmaalta ja katsoa Hakkaraisen ilmettä. Teuvo hymyili, eikä näyttänyt olevan suomenruotsalaisesta -murteesta moksiskaan.

Huomasin viikon aikana, että on melko yleistä parlamentissa kertoa milloin tapaaminen alkaa – mutta lopetus jätetään ilmaan. Vähän kuin sovitaan ystävän kanssa soittoaika, puolen tunnin päähän treffien aloituksesta. Jos homma ei toimi, voi vastata puhelimeen ja sanoa: ”Ai oikeasti? No hei, mä lähen heti tulee sinne.”.

Huomasin istahtaessamme Teuvon liikkuvan parlamentissa korkeavartisissa vaelluskengissä. Ulkona oli märkää, joten kommentoin hyvää jalkinevalintaa silmää iskien. Teuvo naurahti kommentoiden puvunkenkiäni: ”Viulunkotelot!”. Eittämättä 45-koon teräväkärkisinä, ne muistuttivat enemmän instrumenttisäiliöitä, kuin kävelyavustimia.

Hetken aikaa keskusteluamme, halusin tuoda esille, että itse edustin hyvin kansainvälistä ja liberaalia arvomaailmaa. Keskustelunavaukseni maahanmuutosta, ym. aiheeseen liittyvästä, aavistuksen jännitti minua. Olin pohtinut yön ja aamun asiaa, mutta asia kiinnosti minua, joten tulta päin.

Hyvin monipuolisen keskustelun sisällöstä mainittakoon, että Teuvo pitää kovien ammattilaisten saapumista Suomeen hyvänä juttuna. Meidän väestökehityspyramidi oli tuttu ja ongelma tunnistettu. Kulkki, kommentoi sivusta, että hänen mielestään pitäisi puhua enemmän eurooppalaisesta työperäisestä maahanmuutosta Suomeen, jolla haastetta voitaisiin hoitaa. Maahanmuuttajien yhteiskunnallisten integrointikustannusten kannalta, olisikin fiksua ottaa hyviä työntekijöitä esim. Ruotsista, mutta sama koulutuskäyrän ym. seikkojen käänteinen korrelaatio syntyvyyteen tuo haasteita myös ruotsalaisille.

Teuvo esitti tähän ongelmaan ratkaisuksi lestadiolaisesta kulttuurista oppimista nimenomaan lisääntymisen osalta. Uskontosuuntaa ei muilta osin tarvitsisi ottaa omakseen. Totesin vastapalloon, että lukuarviot ovat vähintäänkin epäselviä lestadiolaisen väestöpohjan kokonaismäärän kehittymisestä, kun otetaan huomioon poistumat. Näin ollen on liian yksinkertaistavaa sanoa, että yhden uskontokunnan toimintatavoista voitaisiin tunnistaa selkeä ”koulutettava seikka” syntyvyyden lisäämiseksi, joka toimisi kestävällä tavalla muussa väestössä. Päätimme yhdessä, pienen hiljaisen tauon ja nyökkäyksen saattelemana, siirtyä takaisin taloudesta puhumiseen.

Kestävän kehityksen suhde talouteen kiinnosti meitä molempia. Teuvo pohdiskeli sähköautojen pitämisen ilmastoratkaisuna lyhytnäköisenä ja kestämättömänä. Olin juuri kuunnellut Mika Anttosen, St1 -yhtiön hpj., selontekoa ilmastostrategiasta ja sähköautoilusta. Anttonen kertoi avoimesti jo puheessaan, että hänen esitystä tulkitaan puhtaasti yhtiön omia intressejä palvelevaksi propagandaksi. Totuus on kuitenkin tällä hetkellä, että nykyisellä akkuteknologialla sähköautoilu repii harvinaisia maametalleja – eivätkä nämä uusiutumattomat resurssit riitä edes sähköautoakkujen tarpeen palvelemiseen. Puhumattakaan kaikista maailman akkutarpeista.

Anttonen kertoi esityksessään, että puuttomien alueiden metsittäminen on tällä hetkellä paras tapa sitoa jo ilmakehässä olevaa hiilidioksidia takaisin maaperään. Vastaavasti energiateollisuuden hiilidioksidipäästöjen hyödyntäminen energiatuotannossa paikallisesti ja nykyisiin polttoainejärjestelmiin sopivien ekologisten energialähteiden tarjoaminen ovat tehokkaita ilmastoystävällisiä tekoja. Teuvo innostui asiasta ja toivon hänen käyttävän välittämiäni tietoja edistämään ilmastotekoja. Näitä faktoja voi nimittäin käyttää myös luomaan kaaosta ilmasto-ongelmakeskusteluun.

Tapaamisemme 50 minuuttia oli mennyt kuin siivillä. Halusin antaa Teuvolle lahjaksi jotain henkilökohtaisesti hänelle mietittyä, kansainvälistä positiivisuuta hehkuvaa ja kestävää. Annoin virallisen Tallinnan JCI maailmankokouksen puurusetin, joka itselleni symboloi kansallisuuksien yhteistyötä. Vanhana sahurina Teuvo oli ilahtunut eleestäni ja piti hauskana ideana ottaa kuva rusetin kanssa. Toisen kerran elämässäni puin rusetin toiselle ja otimme kuvan aulan studiota vasten.

Michael Bloss

Michael Bloss, 32-vuotias, Saksan Vihreiden edustaja ja hänen avustaja, Clara Schröder, ottivat neljä nuorkauppakamarilaista seurakseen. Tämä oli erittäin tärkeä kädenojennus, koska parlamenttitaloon ei ollut pääsyä tiistain jälkeen ilman MEPiä tai avustajaa. Menimme heti puolalaisten ilmastoaktiivien tapaamiseen.

Oli erittäin kiinnostavaa kuulla kuinka Puola potentiaalisesti tuhoaa itsensä käyttämällä hiilienergiaa. Prosessi repii niin paljon vettä, että Puola kärsii kuivuudesta. Puolan vesivarannot ovat yhtä huonot kuin Egyptillä ja Puola rällää hiilellä.

Toinen kiinnostava seikka oli puolalaisten järjestöjen puoluesidonnaisuuksien vastaisuus. Jos olet esim. vihreiden jäsen tai aktiivinen puoluepolitiikassa, saat monoa helposti useasta järjestöstä. Siis vaikka ajaisit monipuolisesti ja fiksusti asiaa monella tekniikalla, voisit päästä mustalle listalle.

Virallinen syy ei ole selvä. Yksi melko todennäköiseltä vaikuttava selitys oli, että kommunismin ajoilta ihmisille jäi epäluottamus poliittiseen järjestelmään. Näin ollen kaikki puoluepoliittinen oli epäilyttävää ja potentiaalisesti vaarallista. Toisekseen poliittista uraa tekevillä ei voisi pysyä kirkkaana mielessä itse ilmastoasia, vaan jossain vaiheessa poliitikko saattaisi asettaa oman etunsa – aatteen edelle. Tämä oli erityisen mielenkiintoinen keskustelu, koska Puolassa on vaalisyksyä vielä luvassa.

Michael piti hommaa hyvin näpissä ja ohjasi puheenvuoroja nuorten suuntaan. Paljon uutta kiinnostavaa tietoa sekä Euroopasta että vaikuttamistyöstä… Erittäin hyödyllinen setti. Tapasin Michaelin ja Claran vielä torstaina onnekseni iltapäivällä, joten otimme yhteiskuvan. Hauskaa oli.

Heidi Hautala

Sain Vihreiden ryhmältä tiedon, että Heidi Hautala järjestää nuorille aktivisteille epävirallisen kuulemistilaisuuden. Istähdin ulkokehälle ja katsoin kuinka eräs vihreiden edustaja, Yhdistyneiden kuningaskuntien pinssi rinnassaan, haki oikeaa kädenasentoa saadakseen mahdollisimman monta nuorta selfie-kuvansa taustalle toiselta puolella huonetta. Hän esitteli itsensä erittäin pitkästi ja kertoi Brexitistä laveasti. Esittelykierroksen jälkeen hän huomautti, että puhetta tulisi johtaa ja pitää huoli, etteivät MEPit puhuisi liian pitkään.

Kaikki poliitikot puhuivat ylistävään sävyyn, miten rohkeita nuoret olivat ja miten tärkeää on ajaa yhteistä aatetta. Tilanne ulkopuolisen silmin näytti vähän kuin yksipuolista kumppanuussopimusta lukiessa: hienoa, että valitsitte meidän palvelut ja otamme vastaan tarjoamanne resurssit.

Aikansa kuunneltuaan, Heidi Hautala, suitsi keskustelua kohti vastauksia ja konkretiaa. Hyvä niin. Oli erittäin mielenkiintoista nähdä kuinka ”liian pitkä kiittely” ei motivoi nuoria aktivisteja. Jos on lähtenyt Brysseliin saakka hakemaan vastauksia ja voimaa tärkeäksi kokemalleen asialle – tsemppiläpsyt tuntuvat lähinnä naamassa. Heidi halusi antaa nuorille äänen, arvostin kovasti tätä elettä ja nopeaa kokouksen koolle kutsumista. Tervehdin Heidiä samalla ”Päivää” -sanalla, kuin Urpilaistakin. Ääkkösellinen sana on hauska, koska kansallisuus tulee heti selväksi. Vastaavasti lentokentällä opetin Suomeen turistimatkalle meneviä tervehtimään ”Moi”-sanalla.

Torstai

Schröder poimi minut aamulla sisään ja näin sattumalta Teuvoa aulassa, kysyin voisiko hän kysyä olisiko Laura Huhtasaari tavattavissa. Hetkeä myöhemmin sain tiedon, että klo:12.00 minulla olisi mahdollisuus tavata Huhtasaari.

Minulla oli aikaa ennen tapaamista, joten päätin ryhtyä JCI-lähettilääksi ja kävin kaikkien suomalaisten MEPien toimistoilla, joita emme olleet tavoittaneet. Arvelin henkilökohtaisen tapaamisen helpottavan seuraavan vuoden yhteydenottoa. Suurin osa toimistoista oli lukaissut sähköpostin, mutta ei ollut ehtinyt reagoida asiaan.

Silvia Modigin avustajan, Niina Ilola, kanssa keskustellessa koin reiluksi kertoa edustavani itse hieman enemmän oikeistolaista politiikkaa, vaikkei minulla jäsenkirjoja olekaan. Tämä oli selvästi hieman hassua, mutta toisaalta Ilola vaikutti arvostavan rehellisyyttäni.

Laura Huhtasaari

Ymmärsin, että minun vastuulla on löytää Laura Huhtasaari aulakahviosta, koska minä tiesin miltä hän näyttää. Löysimme toisemme ja hän tarjosi kahvia. Totesin, että olen hyvin erityislaatuinen rakennusalan myntimies – en käytä kahvia – ja moni asiakas pitää tätä hyvinkin epäilyttävänä. Laura nauroi leikillisen vakavana kertomalleni tarinalle, joten keskustelu lähti liikkeelle mukavan rennolla otteella.

Tämä tapaaminen jännitti minua kaikista eniten. Vilkaisin nopeasti netistä mitä Lauran mielipiteitä media on nostanut ylös. Minulla oli mielikuva melko aggressiivisesta keskustelukumppanista julkisuuden perusteella. Totesin keskustelun alkuun, että tilanne oli hassu siinä mielessä, että minä näennäisesti tiesin yhtä ja toista Laurasta – mutta hän ei tuntenut minua lainkaan.

Päästäksemme reilumpaan asetelmaan, kerroin omasta uskonnollisesta ja poliittisesta positiostani sekä taustoitin tietenkin maahanmuuttokysymyksiä. Ilmastopolitiikasta puhuttiin hyvässä yhteisymmärryksessä.

Maahanmuuttopolitiikasta keskustellessa pääsimme taas tilanteeseen, jossa ammattilaiset ovat tietenkin tervetulleita, mutta muilta osin kysymys oli vaikeampi. Laura on ollut melko kriittinen eri kulttuurien arvioinnissa ja itselleni keskustelu selvensi asiaa. Voi kuulostaa jonkun korvaan erikoiselta: Laura haluaa puolustaa tasa-arvoa ihmisten välille. Maailmalla on kulttuureita, joissa naisen ihmisarvo on vähäisempi kuin miehen ja näitä epäkohtia Laura haluaa poistaa.

Laura suhtautuu intohimoisesti avoimeen väittelyyn, jossa argumentteja vaihdetaan ja niistä ei loukkaannuta. Tämän vuoksi Lauran julkikuva on usein melko kova ja aggressiivinen. Lisäksi hän on näkökulmaistamisen mestari. Valitaan kapea segmentti keskusteltavasta asiasta ja ketjutetaan faktoja näennäiseksi kokonaisuudeksi, jonka puitteissa voidaan sanoa ”totuus”.

Tästä monimutkaisesta väittelytekniikasta innostuneena jatkoimme puhetta tietenkin median välittämistä vaikutelmista. Keskustelu oli pitkä ja sekava. Ostin vokaalin ja yritin ratkaista tehtävän: ”Vaikuttaa siltä, että toivoisit median käsittelevän kaikkia aiheita monipuolisesti ja pidät kyseenalaisena, jos media vaikuttaa puhuvan vain yhtä totuutta?”.

Erittäin mielenkiintoinen lopputulema, koska en ole havainnut Perussuomalaisten tukevan omissa sisäisissä keskusteluissaan tätä mielipiteiden diversiteettiä. Tämähän ei ole ristiriidassa taaskaan suomalaisten verorahoilla rahoitettavan Ylen, Lauran mielestä ajoittain, yksipuolisen uutisoinnin kanssa. Minusta taasen avoimen keskustelukulttuurin tukeminen on kaikkien asia. On totta, että Laurasta ei löytynyt yhtäkään positiivista artikkelia kahdelta Googlen ensimmäiseltä sivulta.

Toisaalta en löytänyt Lauran itsekään sanoneen positiivisia asioita haastatteluissa. Pyysin hetken positiivisuutta ja keskustelu ikään kuin vaivihkaa valui taas kriittiseksi. Huomautin asiasta ensin lempeästi ja sitten voimakkaammin vetämällä pidemmän stand-up-show miten meidän keskustelut pyörivät kriittistä kehää. Laura nauroi ja nauroin vastaavasti hänen huudahdukselle:

”Mähän olen positiivinen ihminen!”.

Laura Huhtasaari

Kerroin olevani samaa mieltä, koska tottahan se oli. Jos keskustelimme asioista, joihin Lauralla ei ollut selvää agendaa keskustelu oli leikkisää ja todella hauskaa. Laura lähti jatkamaan seuraaviin tehtäviin ja olimme saaneet molemmat paljon ajateltavaa. Kun kerroin kavereilleni keskustelumme kestäneen liki kaksi tuntia, yleinen kommentti oli: ”Eipä ollut kovin kiire sitten silläkään.”.

Totesin: ”Noh ensinnäkin… Populismi sai ihan uutta syvyyttä, kun molemmilla Perussuomalaisilla oli muita enemmän aikaa tavalliselle ihmiselle. Toisekseen, Teuvo ja Laura kuuluvat parlamentissa ryhmään, joka on kategorisesti suljettu ulos kaikista keskusteluista… Tämä ei ole oman arvomaailmani mukaista. Uskon avoimen keskustelun synnyttävän ymmärrystä. Tarvitsemme ennakkoluulotonta keskustelukulttuuria. Kävin kysymässä tapaamista tasapuolisesti kaikilta – ketä emme tavoittaneet. Kohtasimme Lauran kanssa toisemme ihmisinä – läsnäollen ja kunnioittavasti, vaikka olimmekin eri mieltä monista asioista.”.

Toivon Rohkeita Kohtaamisia – meille kaikille!
– Aleksi Graf
Jyväskylän Nuorkauppakamari
Valmistautuva puheenjohtaja 2019