EtäGlögigaala – Behind the Scenes
Ensimmäinen – ja toivottavasti viimeinen – kerta, kun joudumme vetämään etäällä toisistamme vuoden päätökseen 😀
Glögigaalassa palkittiin vuoden tekijät, katsottiin taakse ja eteen. Istuva puheenjohtaja Aleksi summasi vuoden ja valmistautuva puheenjohtaja Miia kertoi uusista tuulista. Otimme uuden hallituksen esittäytymisen, jolloin uusien tekijöiden ja roolien hahmottaminen helpottuu, vaikka vaalikokouksessa päätökset tulivatkin jo tietoon. Viestintä on hankala laji ja toistoa tarvitaan tärkeisiin kohtiin – ihmiset ovat tärkeintä, joten aktiivihenkilöiden korostamista saa tehdä rajattomasti.
Juhla sujui melkoisen mukavasti. Yllätyksellisesti suunnitteluosastokin pursusi ideoita ja villejä heittoja, kun toteutusmalli vaihtui etäilyksi. Kuten nyt vaikkapa pukukoodiksi valittu ”juhlava yuläosa”. Valitsimme ajatuksista ”medium-plus”-tason: ei joulupuuroja väärään kurkkuun, mutta varmasti kiinnostavia hetkiä kaikille.
Osallistaminen, siis suunnittelutiimin monipuolisuus oli ehdoton plussa. Jälkikäteen ajatellen ideointi olisi voinut olla kaikille avoin, mutta toisaalta aikaa oli vähän, jolloin ihmiset arvostavat johtajuutta ja turvallisuuden tunnetta. Erikoisinta tilaisuudessa oli, että periaatteessa kaikki yllättyivät jossain kohtaa, koska kukaan ei tarkalleen ottaen tiennyt kaikkea. Tämä teki tilaisuudesta viihdyttävän.
Etäily itsessään
Päätimme valita ns. studiototeutuksen, jossa lavalla muutenkin heiluvat henkilöt olivat pääosin yhdessä paikkaa ja muut etänä.
Etäshown vetäminen täysillä oli yllättävän rankkaa puuhaa. Hyvälaatuinen Jabra toki auttoi asiaa, mutta silti puhuimme korostetun KUULUVALLA äänellä ja SEL-VÄ-STI artikuloiden. Koko ajan sai miettiä millä tavalla voi kommentoida jotain osallistujien suuntaan ja tehdä tilanteesta kahdensuuntaista: Voisiko tähän väliin kysyä jotain? Entä olisiko jollain joku tarina? Miten aikataulu? Ehtisikö vielä jotain järkevästi?
Tämän vuoden etäily oli onneksi tehnyt kameralle puhumisesta normaalia ja luontevaa ajatellen, että joku siellä kuuntelee korvat höröllä ja haluaa olla mukana – vaikkei sitä näekään, yleisö on kirkkaana mielessä. Toisaalta ei saisi liiaksi miettiä asioita, ettei tule epäselvää puuroa sitten puheesta, kun ei keskity sanomaansa.
Rapatessa roiskuu
Mokia ei pidä pelätä tässäkään tieteenhaarassa, sillä koheltaminen tuntui sähköistävän tunnelmaa. Ruudulle heijastettava palkintoesitys oli rakennettu sisältämään kaksi puskurikalvoa ennen nimen julkistamista. Hauska kömmähdys tuli kuitenkin, kun Tapio kalvojen loppupuolella oli jo tottunut siirtymään yhden painalluksen päähän nimestä – ja liian nopealla käyttökoulutuksella avustaja sipaisi nuolinäppäintä vahingossa kesken Tapion alustusta palkittavalle. Äkkiä edellinen kalvo, pienet välivitsit, puhe loppuun ja nimi uudelleen tauluun juhlallisemmin. Kameratekniikan kanssakin jouduttiin lopussa improvisoimaan, kuten kuvasta näkyy.
Palkintogaala ei välttämättä ole paras tutustumistilaisuus uudelle jäsenelle. Tulokas ei ehkä tunne ketään palkittavista ja meno voi tuntua oudolta… vähän kuin tulisit stadionille näkemättä kilpailua ja palkitsemisseremonia kestäisi kaksi tuntia. Kyllä siinä itse kukin portista kävellessä miettisi: ”Ai tällainen laji tämä kamari onkin?”. Yritimme tätä taklata taustoituksilla ja monipuolistamalla puhujia – ei pelkkä puheenjohtaja puhujapöntössä.
Ajassa taakse ja eteen
Esimerkillinen veivaaja -tunnustuksen esipuhe by Antti Leskinen – oli erittäin kiinnostava seurata, koska asiaa ei koordinoitu lainkaan etukäteen. Antti ei tiennyt miten palkintoa ollaan jakamassa ja puheenjohtaja ei tiennyt miten palkintoperinteen luoja asiaa käsittelee poikkeusvuonna. Pohdinta kulki yllätyksellisesti selvästi samaa polkua kuin palkittavaa ehdottaneilla ja puheenjohtajalla: tänä vuonna muiden tilaisuuksissa hiihtely ei välttämättä olisi se pihvi – vaan se mitä verkostoitumisella tavoitellaan: yhteistyön muodostaminen.
Menneisyys on mukavaa ja kamarissa tapahtuu paljon, joten vanhassa (ja vanhoilla) on paljon muisteltavaa. Parasta illassa oli kuitenkin tulevaisuuteen katsominen. Uuden puheenjohtajan puheet ja uuden hallituksen jämäkät terveiset – vielä vaalikokouksen päälle osin kertauksena, osin jalostumana.
Toivottavasti saimme uusia hyviä perinteitä luotua. Tämä on hieman paradoksaalinen toive – siis luoda uutta tapaa toimia, jonka mukaan tulisi toimia seuraavalla kerralla – jolloin se on jo vanhaa. Ehkä toivomme ennemminkin, että sytytimme uusia ajatuksia toimivista malleista luoda yhteisöllisyyttä haastavinakin aikoina. Joulu on ehdottomasti toivon aikaa, joten toivotamme kaikille hyvää ja rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta.
Jälkikirjoitus
Tietovisa oli yllätyksellinen ja hauska. Prosecco-kysymyksen sai vain kaksi henkilöä oikein ja studiotiimi kääntyi WSET3-viinidiplomin kesällä saaneeseen puheenjohtajaan päin… Joo, myös puheenjohtaja pelasi, koska ei ollut tietovisaa nähnytkään. Paitsi yhden kysymyksen osalta oli tiedossa oikea vastaus: 11 maata oli tullut nähtyä JCI-pinssien kanssa – ja senkin enemmistö sai oikein. Jyväskylän asukasmäärä väärin ja jännittämään tuloksia. Pokerinaama päälle ja ei muuta kuin huutelemaan: ”Onko Timanttivanhus linjoilla?” ja ”Nooh, sitten vaan sieltä seuraava henkilö palkintosijoilta…”.
Näin puheenjohtajan vinkkelistä tietovisa lämmitti mieltäni erityisesti, koska olin aiemmassa työssäni osallistunut kolmen yhteistyöyrityksen pikkujouluissa tietovisaan ja yhtiökumppanini haukkoi henkeä: ”Ei päällystöön kuuluva voi osallistua… tai ainakaan voittaa!”. Tämä tuli mieleeni elävästi – en ollut asiaa sen enemmän miettinyt, että kuuluin taas ”päällystöön”. Glögigaalassa koin olevani ennen kaikkea Jyväskylän Nuorkauppakamarin jäsen ja innostuksissani menin tietovisaan mukaan. ”Timanttivanhus” -pelinimi oli tietenkin vitsi edellisvuoden Glögigaalan ”Timanttipöytä!”-huutokuorolle. Näin kaikki voittivat, minä sain pelata ja moni jäi arvuuttelemaan: ”Kukahan hyväsydäminen yli 40-vuotias se ’Timanttivanhus’ oli?”.
No eipä aikaakaan, kun sitten Senaattoriohjelman ensimmäisen kuva-arvoituksen kohdalla huomasin huutavani ”Kamarimme perustamisasiakirja!” – kun pohdin, että jos yksi virallinen asiakirja laitettaisiin arvuutuksen kohteeksi se olisi mitä ilmeisimmin yhdistyksen perustamiskirja – jota en ollut koskaan nähnytkään. Pyörittelin silmiäni: ”Ääh! Kylläpä kesti taas kauan päässä tuo äskeinen oivallus ’päällystöstä’ päässä…” 😀 Onneksi takapuoli voitti Senaattoreiden arvokeskustelun ja pääsin luikahtamaan koukusta.
En tiedä huomasiko kukaan muu – mutta Senaattoriohjelma veti 2020 vuoden nätisti pakettiin juuri tämän päällystön osalta: Ensimmäisen arvasi istuva, seuraavan väistynyt ja viimeisen valmistautuva puheenjohtaja. Joku voisi mutista asiasta, mutta minusta tämä sattuma oli hauska osoitus halusta ja ehkäpä kyvystä olla ratkaisemassa haasteita – ja johtamistahan me kaikki puheenjohtajat harjoittelemme. Pohtivaisin terveisin, tästä iäisyyteen siirtyvä, PRES2020 Aleksi Graf.
